Moraalinen ongelma

Mä just mietin, et jokohan mä ilmottaisin Daisarilan blogilistalle vai en. Tässäpä meillä problematiikkaa kerrakseen. Mua ei huvita blogata, jos ei tätä kukaan lue, mutta toisaalta tuntuu tyhmältä ilmottaa listoille sellasta blogia, jossa on vasta pari hassua merkintää. Siis mitä mä teen. Ehkä mä sit kuitenkin odotan vielä ainakin pari päivää, ja ilmotan sitten. Mutta hei, yksi pyyntö mulla on. Tilatkaa tämä blogi!!! Tilatkaa edes säälistä, jos ette muuten. Mun edellisellä blogilla -jota kirjoitin eri nimellä ja eri palvelimella- ei juurikaan ollut lukijoita ja se tuntui musta tosi kurjalta. Kyllä mä tiedän, etten mä mikään sanaseppo ole, ja varmasti on olemassa kiinnostavampiakin blogeja kuin tämä, mut olis se nyt silti kivaa saada edes parikymmentä lukijaa, miksei enemmänkin. Niin ja paljon linkityksiä tänne, pliis. Mulla ihan oikeasti on vielä paljon sanottavaa ja paljon mielipiteitä jaettavana, jahka nyt tästä kunnolla pääsen vauhtiin. Alku on aina vähän kankeaa, tarttee hakea sitä omaa tyyliään ja muuta. Mun tyyli nyt on tällainen aika välitön, en jaksa jeesustella minkään kirjakielen kanssa tai mitään muutakaan. Kirjoitan juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Ja nyt tuntuu tältä. Nih. Itse asiassa mä en voi sietää sellasia blogeja, joita kirjotetaan niin saatanan pilkun tarkalla kirjakielellä että, ja joiden statusta pyritään kohottamaan jotain hemmetin sivistyssanoja viljelemällä. Miksi? Jostain kirjotuskilpailustako bloggaamisessa on kysymys? Oman sivistyksensä tai sivistymättömyytensä julkituomisesta? Siitä, kuka keksii parhaat metaforat ja kuka pissii pisimmälle? Voi luoja. Mä ainakin bloggaan juuri niin kuin itsestäni parhaalta tuntuu. Mun ei tarvitse esittää kenellekään mitään. Toisin kuin muutamissa muissa blogeissa... Eräskin -jätetään nyt nimi mainitsematta- blogi on oikein tyyppiesimerkki siitä, kuinka blogiminä ja "IRL-minä" ovat aivan ääripäitä toistensa kanssa. Mä tunnen sen kirjottajan, ja voin sanoa, et siinäpä meillä vasta niin turha luuseri ettei mitään rajaa. Aina paasaa jotain vitun puunhalausjuttuja ja kehuskelee omalla ulkonäöllään tai eläintenkäsittelytaidollaan. Uskallanpa kuitenkin väittää, ettei se ole läheskään yhtä taitava käsittelemään eläimiä kuin minä. Mä oikeasti olen tällainen koiranhäntä kainalossa syntynyt eläinfriikki, jolle etenkin koirat, muutamat jyrsijälajit ja hevoset ovat kaikki kaikessa. Mä treenaan koiria lähes työkseni, kasvatan niitä ja muuta sellasta. Mulla on aivan ilmiömäinen koirankäsittelytaito, mä luen koiran kuin koiran ja osaan käsitellä vaikeampiakin yksilöitä. Mä vaan ymmärrän niiden sielunelämää ihan pirun hyvin, vaikken koskaan ole sitä mistään kirjoista opiskellutkaan. Tai onhan noita kirjojakin tullut luettua, mutta ehkä tiedätte, mitä tarkoitan. Siis jonkinlaista lahjakkuutta, syntymäominaisuutta tai sellasta. Hevosten kanssa en ole ihan yhtä taitava, mutta kyllä mä niiden kanssa toimeen tulen. Hevosia en kasvata, mutta yksi ystäväni kasvattaa, ja sitä kautta olen saanut kosketuspintaa siihenkin hommaan. Eikä se koirankasvatus loppujen lopuksi niin kauhean paljoa hevoskasvatuksesta eroa, ainakaan päämäärältään. Molemmissa lienee ihannekuvana terveet, hyvin rakentuneet, hyväluonteiset, rotumääritelmän mukaiset ja työhön kykenevät eläimet. Näin se ainakin koiramaailmassa on, tai no, ei kaikilla, mutta minulla. Onhan sitten niitäkin kusipäitä, jotka jalostavat vain yhtä ominaisuutta, kuten ulkomuotoa, muiden ominaisuuksien kustannuksella. Tai niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan tajua kasvattamisesta yhtään mitään, mutta teettävät pentuja siksi, että se on heistä kivaa, ja että on kiva lisätä määrää, laadusta välittämättä. Mutta ne kasvattajat ovatkin aivan oma lukunsa...

Nojoo, syrjäteille mentiin niin että oksat rymisi. Odotan huomista kuin kuuta nousevaa, sillä Mies tulee käymään ja minä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen saamaan siltä munaa. Uuhhuuh, en olekaan saanut vähään aikaan. Toissayönä Mies vonkasi seksiä niin maan pirusti ja hieroi somillaan minun kiihotuksesta turvonnutta klitoristani, mutta jostain syystä mua ei vaan huvittanut mennä pidemmälle. Aina ei jaksa nussia, niin omituiselta kuin se kuulostaakin.

No mutta. Mä lopetan nyt ja kirjottelen taas joku päivä lisää. Ehkä jo huomenna, jos ehdin. Mulla on paljon asioita mielessä. Nyt hyvää yötä.