Rakkaus kestää tuhat päivää

Joka ikinen kerta parisuhteesta päästyäni olen tehnyt saman päätöksen; ei koskaan enää. Mutta aina, ennemmin tai myöhemmin, tulee vastaan mies, joka kirjaimellisesti vetää minulta jalat alta ja saa minut hymyilemään tahattomasti pitkin päivää. Rakastan rakastumisen tunnetta, kun taas itse rakastaminen ei tunnu enää miltään.

Olen ollut yhdessä Miehen kanssa pyöreästi sanottuna kahdeksisensataa päivää. Niin kauan kuin emme tee mitään muuta kuin olemme tai naimme, asiat sujuu loistavasti. Mutta jo yhteiset automatkat, yhteiset kokkausillat, yhteisistä keskustelutuokioista puhumattakaan, muuttuvat väistämättä riitelyksi. Kokemukseni syvän rintaäänen mukaan edellä mainittu on varma merkki siitä, että lopun alkuja eletään.

Olen eronnut elämäni aikana viisi kertaa. Kun taru loppuu, se loppuu, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa pitää miehiini yhteyttä enää eron jälkeen. Ainoa lämmin muisto exiksi muuttuneista poikaystävistäni on se, että heistä on tullut paljon parempia exiä kuin mitä he olivat nyksinä. Nyksinä he olivat ärsyttäviä, omistushaluisia ja aivan liian innokkaita, kun taas exinä, jotka hädin tuskin kadulla vastaan tullessa päivää sanovat, ovat juuri minun makuuni.

Niin lattealta kuin tämä kuulostaakin, kyllä minä(kin) haluaisin itselleni hyvän miehen, joka rakastaa ja jota rakastaa, pari lasta, omakotitalon ja farmariauton. Kaksi viimeksi mainittua minulla jo on, mutta pelkän maallisen mammonan en usko minulle vilpitöntä onnea tuovan.

Kun keskustelen ystävieni kanssa, he monesti ihmettelevät, miksen ole onnellinen, vaikka minulla on kaikkea. Minulla on juuri sellainen koti, auto ja ura niin kuin olen aina halunnut. Olen menestynyt harrastuksissani, minulla on vaikutusvaltainen tuttavapiiri ja paljon hyviä kavereita - jokunen hyvä ystäväkin. Olen kaunis, älykäs (olen käynyt Mensan testeissä) ja pätäkkääkin löytyy. Silti, tämän kaiken hehkun alla, olen minä, jokseenkin yksinäinen ja jotain elämän suurempia arvoja tavoitteleva nuori nainen, joka on pahoin haksahtanut johonkin mitä todellisuudessa kovasti halveksun: Ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Nykyään on oppilaitoksia ja kurssikeskuksia joka lähtöön, aikuisopiskelukin on in. Mutta kertokaa, missä instituutissa voisi opiskella rakastamaan?